CLAIRE AHO – Helsinki 1968, 4.6. - 5.9.2010
Kirjoittanut Teija Virtanen   
09.07.2010 13:36

Virka Galleriassa avautui kesäkuun alussa Claire Ahon (s. 1925) valokuvanäyttely. Näyttelyn Helsinki-kuvat vuodelta 1968 ovat nyt ensimmäistä kertaa esillä Suomessa

Claire Aho on kirjailija Juhani Ahon ja taitelija Venny Soldan-Brofeldtin pojantytär. Hän aloitti elämäntyönsä valokuvaajana 1940-luvulla. Ahosta tuli suomalaisen värivalokuvauksen uranuurtaja. Hän on kuvannut lehti- ja mainoskuvia, mutta erityisesti hänet tunnetaan värikkäistä muotikuvistaan. Hän on tehnyt myös useita dokumenttielokuvia, muun muassa Helsingin olympialaisista 1952.

Näyttelyn 50 mustavalkokuvaa vievät aikamatkalle runsaan 40 vuoden päähän kevääseen 1968, jolloin Claire Aho oli saanut tehtäväkseen kuvata kotikaupunkiaan Helsinkiä Kielissä järjestettävää ”Neljä Pohjoismaista pääkaupunkia” -näyttelyä varten. Suomessa oli keväällä 1968 presidentti Kekkosen kolmas kausi aluillaan, Helsinki sai Teuvo Aurasta uuden kaupunginjohtajan ja eduskunta hyväksyi ns. peruskoulun puitelain. Maailmalla kuohui poliittisesti; Tšekkoslovakiassa puhalsivat Prahan kevään liberaalit tuulet, Pariisissa velloivat 60-luvun opiskelijaliikkeen rajuimmat mellakat ja Memphisissä murhattiin ihmisoikeusaktivisti Martin Luther King Jr.

Viimeksi päivitetty 09.07.2010 13:41
 
Keskusteluoppaan kanssa Pauno Pohjalaisen näyttelyssä Turun taidemuseossa
Kirjoittanut Teija Virtanen   
15.06.2010 14:18

Keskusteluopas Liisa Mäkitalo on seuranasi, apunasi ja oppaanasi Pauno Pohjolaisen näyttelyssä tällä viikolla tiistaista perjantaihin (15.–18.6.) kello 11–13. Keskusteluopas kuuntelee, neuvoo, opastaa ja vastaa kysymyksiisi suomeksi ja englanniksi. Keskusteluoppaan kanssa voit vaihtaa mielipiteitä ja keskustella taiteesta tai vain kuunnella näyttelyn teoksista, taiteilijasta ja museosta.

 

Vuosikymmeniä kestäneen uran tehnyt Pauno Pohjolainen (s. 1947) elää jälleen voimakasta luomiskautta ja hänen kädenjälkensä on edelleen väkevää ja pysäyttävää. Itsenäisen veistostuotannon lisäksi Pohjolainen tunnetaan monista julkisista teoksistaan ja häntä pidetään eräänä kirkkotaiteen uudistajista. Muinaisista kulttuureista ja ortodoksisesta uskonmaailmasta ammentavilla teoksilla on kyky ottaa haltuunsa se tila, jossa ne kulloinkin ovat esillä. Pohjolaisen teokset vievät perustavien kysymysten äärelle, ne puhuvat elämästä ja kuolemasta, kärsimyksestä ja anteeksiannosta. ”On asioita, joita ei voi sanoilla kertoa muille ihmisille. Kuvien tekeminen on jonkinlaista paluuta lapsuuden arkaaiseen ja symbioottiseen kuvakokemukseen, sitä tunnelmaa tavoittelen”, taiteilija sanoo.

Viimeksi päivitetty 15.06.2010 14:25
 
Seniori-info aloittaa Myyrmäessä toukokuussa
Kirjoittanut Administrator   
03.05.2010 10:39

Myyrmäen yhteispalvelupisteessä alkaa seniori-info -toiminta kokeiluluonteisena toukokuun alusta 2010. Avajaisviikkoa vietetään 3.–6.5.2010.

Seniori-info on neuvontapalvelu vantaalaisille ikäihmisille ja heidän omaisilleen. Seniori-infossa annetaan tietoa Vantaan kaupungin ikäihmisille suunnatuista palveluista ja ohjataan asiakkaita palveluverkostossa eteenpäin. Mikäli toiminnasta saadaan hyviä kokemuksia, laajenee palvelu kaupungin muihin yhteispalvelupisteisiin myöhemmässä vaiheessa.

"Seniori-info on 'palvelujen tietopalvelu'", yhteispalvelun esimies Arja Klemetti-Enroth kuvailee. "Palvelussa tiedetään tai otetaan selvää oikeasta osoitteesta kustakin asiasta, mutta info ei tarjoa kuitenkaan itse kaikkia palveluita yhden luukun periaatteella. Ohjaamme asiakkaat oikeisiin paikkoihin erilaisissa ikääntyneitä koskevissa kysymyksissä", Klemetti-Enroth selventää.

Viimeksi päivitetty 03.05.2010 10:50
 
Plus55-käsityöryhmä askaroi myssyjä syöpäsairaille
Kirjoittanut Teija Virtanen   
19.05.2010 13:34

Plus55-käsityöryhmä on aina osallistunut erilaisiin hyväntekeväisyyskampanjoihin. On tehty Apupupuja, sukkia SPR:lle, neuleita kodittomille ja vaikka mitä. Nyt muistettiin niitä, jotka ovat menettäneet hiuksensa syöpähoitojen johdosta. Käsityöryhmä ahkeroi yhteensä 38 erilaista ihanaa myssyä, jotka toimitetaan Meilahden sairaalan syöpätautien päiväosastolle 4 ja Lohjan sairaalan sytostaattipoliklinikalle.

Kampanjaan voi osallistua kuka vain, jolla pysyy puikot tai virkkuukoukku kädessä. Ja jos ei lankatyöt onnistu, ommellakin voi; osa hiuksensa menettäneistä pitää mieluummin huivia kuin pipoa. Lisää tietoa kampanjasta löytyy sivustolta http://teratooma.vuodatus.net/blog/2374584/sytomyssykampanja-hus/.

Myssyjä otetaan vastaan heinäkuun 2010 loppuun saakka.

Seuraavaksi Käsityöryhmä keskittyy Äiti Teresa -peittoihin.

 

Viimeksi päivitetty 19.05.2010 13:46
 
Ku Osku kiros
Kirjoittanut Havukujan ajattelija   
21.04.2010 14:39

Niinku ain, mää seisoskeli Oskun kans tori syrjäl ja praatatti iha mitä sattus miälen tulema. Seljäntakka kuulus yht äkkiä kysymys.

”Mitäs nyy meinatte pistä paperil ku tääl seisoskelette noka yhres?”

”Meinatti kertto semmosest assias ku kerra tul yks viiksekäs kuarmurisäföri meilt kyselemä iha mitättömi”, vastas Osku heti.

”Saak semmosest mittä juttuka tulema?” kysys säföri.

”Meinatti kumminki koitta ja se alka vissi tämmöttös. Mee ihmetellä et kui isol kallil kuarmuril viittiki ajel pualel lasti? Hytis kummink oh kaks suurmahast äijä.”

Viimeksi päivitetty 21.04.2010 14:44